Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
03.02.2010 - 08:25

Kultani voinnin päivitystä;

Tilanne on pysynyt samana, muutosta parempaa, muttei myös huonompaan ole tullut.  Kulta on eläkkeellä ja viikolla ohjelmassa on mm fysioterapiaa ym kuntoutusta.  Välillä on muutamasta päivästä runsaaseen viikkoon lyhytaikaikaisessa kuntoutuksessa ja viihtyy siellä hyvin.  Soittelee minulle lähes joka päivä, yleensä todella lyhyitä puheluita, 20 sekunttia- muutama minuutti.  Asia sisältöä puheluissa juuri ei ole, lähinnä "kiusaa" minua muutamilla asioilla mitä inhoa.  Toki tämä on leikkiä ja huumoria häneltä.  Kutsuu minua nykyään ämmäksi, kantturaksi tai nartuksi ja Kullan mielestä se on niin hauskaa  Tälläinen käytös on normaalia hänen tilassaan.  Empatiakyky on kadonnut lähes kokonaan, ei ikinä kysy mitä minulle kuuluu tms, muisti on huono ja samoin keskittymiskyky.  Positiivista on, että jo hieman osaa liikkua bussilla yksin kaupungilla   Huhtikuussa tulee vuosi kun viimeksi olemme nähneet  Kulta ei edelleenkään koe mitään tarvetta nähdä, eikä koe ikävää, ne tunteet sairaus vienyt mennessään.   Kulta edelleen itse tyytyväinen,  kaikesta huolimatta elämäänsä, elää omassa sumuisessa maailmassa, jossa ei ole huolia eikä murheita ja jos onkin ne unohtuu saman teinIlo tulee hyvästä ruuasta, pienestä puhelusta jolla kiusotella minua jne.  Voi kuinka toivoisin, että asiat olisivat kuten ennen Kullan sairastumista!!!  Mutta näin elämä meitä koittelee

29.01.2009 - 18:38

Olin tänään juurihoidossa, elämäni helpoin juurihoito, ei pahemmin sattunut, edes puudutus Nauru  Vielä yhden hampaan paikkaus odottaa maaliskuussa, sitten hampaat kunnossa tällä erää...

17.09.2008 - 22:48
Olin tänään hammaslääkärissä ja aloitettiin juurihoito.  Hammas oli tulehtunut, vaikka siinä oli lääkepaikka.  Tulehtunut hammashan EI puudu kunnolla, eli aikas tuskaisaa oli, vaikka tökkäsi ainakin 6 puudutuspiikkiä, joista 2-3 suoraan juureen/hermoon! Ja voi taivas sitä särkyä, kun puudutus loppui, meni burana jos toinenkin... Seuraava käynti vasta marraskuussa.  
03.09.2008 - 17:20
Jäks!  Iski syysflunssa!!!
12.08.2008 - 22:49
Kävin taas hammaslääkärissä, yksi väliaikainen lääkepaikka laitettiin ja yksi lohkeama korjattiin ja kaikki ILMAN puudutusta, hyvä minä!!!  Pois lähtiessäni olin menossa varaamaan aikaa lääkärilleni, siis terveysasemalla ja omalääkärini sattui kävelemään ohi ja sanoi, ettei vapaita aikoja ole ollenkaan.  Ja kyse oli siis, ei kiireellisestä ajasta ei päivystys.  Kerroin pikaisesti vaivani eli kipeän olkapääni, jonka satutin lähes 4 vuotta sitten kaatuessani.  Sain käskyn mennä terveydenhoitajani puheille ja hän valmisti olkapääni kortisoni piikkiä varten.  Lääkäri laittoi piikin ja tutki samalla kipeän jalkani, totesi akillesjänteen olevan kipeä ja kehoitti käyttämään korkeampia korkoja ja tekemää venytys liikkeitä.  Kirjoitti vielä särkylääkereseptinkin, ja kaikki tämä ilman sovittua aikaa, lääkärin tauon aikana, KIITOS LÄÄKÄRINI ja TERVEYDENHOITAJANI, joka mittasi vielä verenpaineenikin!  Kyllä sitä aina välillä, saa hyvääkin palvelua!
05.01.2008 - 00:46

 

HAMPAITA SÄRKEE!!!   Kuka menis hammaslääkäriin puolestani?  Hammaslääkärillä käyntiä inhoan, inhoan, INHOAN!!!

27.11.2007 - 09:31

  

Tässä tunnelmia viime yöstä!  Heräsin yöllä pari kertaa wc:n ja heti kun nousin sängyssä istumaan, molempiin jalkoihin iski AIVAN KAMALAT krampit!  Ei pystynyt seisomaan suorassa ja kipu oli VALTAVA!  Tuskan hiki kasteli koko kropan.  Krampit laukesi onneksi suht pian, mutta aika tuntui todella pitkältä!  Kramppilääke on loppu ja ei ole rahaa ostaa uutta, ennen kuin ensi viikolla.  Toivottavasti jaksan sinne asti näiden kramppien kanssa.  Joulukuussa olen menossa omalle lääkärille terveysasemalle ja otan krampit taas puheeksi. 

15.09.2007 - 23:31

Muutaman päivän ajan ovat taas krampit tuottaneet tuskaa ja paljon!  Upgrade your email with 1000's of emoticon icons

Herään yöllä muutaman kerran jalan tai kyljen kramppaamiseen ja NE  SATTUU!!!Nyt illasta kramppasi molemmista reisistä yhtäaikaa ja tuskainen hiki kasteli kasvot!

Toiseen reiteen jäi inhottava kipu Upgrade your email with 1000's of emoticon iconsja pelottaa mennä nukkumaan, sillä silloin krampit yleisimmin tulevat.  Olen ottanut muutaman pamin ja toivon, että ne auttaisivat.


Upgrade Your Email - Click here!

05.07.2007 - 17:41
Lekuri määräsi crampiton tabletteja kramppeihin. Menin apteekkiin ja minun tuurillani ko lääke ei kuulu kattokorvauksen piiriin eli piti maksaa lääke itse! Hiton kallista oli, yhden tabletin hinta yli euron! Otin kokeeksi 10 tablettia ja katson onko apua. Täytyy harkita jatkossa tuon lääkkeen käyttöä, sillä ei olisi kyllä varaa ostaa niitä kovin usein. Tänään ollut, onneksi, vain lievää kramppailua! Samalla otin apteekista melatoniinit, jotka psykiatri määräsi tuohon univaikeuteen, ei myöskään kuulunut korvattaviin lääkkeisiin, mutta oli sentään siedettävän hintainen! Kerron myöhemmin oliko noista lääkkeistä apua.
05.07.2007 - 08:38
Oli pakko aamulla soittaa terv.asemalle ja varata aika lääkäriin. Eilen illalla oli niin kamalat krampit ympäri kroppaa! Yhtä aikaa kramppasi molemmista jaloista, kyljestä ja leukaperistä, oli aivan KAMALAA! Saa nähdä mitä lääkäritäti keksii avuksi!? LISÄYS: Olen käyttänyt magnesiumia vuosia maksimi annoksella ja tehosivat hyvin, mutta eivät enää. Annosta ei voi nostaa eli tilanne ongelmallinen kramppien suhteen.
23.05.2007 - 21:32
Olisipa joskus päivä, jolloin tuntisi itsensä pirteäksi, edes hetken aikaa.... Olisipa joskus päivä, jolloin ei sattuisi/särkisi jotain paikkaa, edes hetken aikaa! Onneksi ei tarvitse enää murehtia töihin menosta, aamu herätyksistä, iltavuoroista, yövuoroista, työkavereista, pomoista, työmatkoista, kiireestä, hankalista asiakkaista ja ammatinvaihtamisesta! Olenhan eläkeläinen 1 kesäkuuta alkaen, joka taitaa olla jo ensi viikolla...? Tosin kuntieneläkevakuutus ei ole vielä tehnyt edes eläkepäätöstä! Soitin sinne ja sanoivat, että he tekevät päätöksen eteran mukaan ja etera on eläkkeen jo myöntänyt, samoin kela! Minun tuurillani kaikki menee päin honkia, tuleekohan ensi viikolla rahaa mistään? Ups, nyt iski PANIIKKI!
15.05.2007 - 14:16
Selkäni on ollut pari päivää tosi kipeä! Eilen en meinannut kauppaan selvitä, vaikka se onkin ihan lähellä. En pystynyt kulkemaan suorassa, vaan oli pakko kulkea hieman kumarassa asennossa. Jokainen askel oli tuskaa! Kävellessä alkoi sitten sattua lonkkiinkin. Olin tuskan hiestä märkä, kun pääsin kotiin. En tiedä onko tuo sateinen ilma syynä vai mikä. Tänään selkä on onneksi hieman paremmassa kunnossa. Aika harvoin selkäni on kipeä. Mutta jotain kohtaa särkee aina, lonkkaa, polvea, nilkkaa, kyynärpäitä, hartioita ym ym. Koitan illemmalla päästä käymään kaupungilla ja kirjastossa, saa nähdä onnistuuko....
24.04.2007 - 01:06
Noin viikon ajan on vasen polveni ollut melko hyvässä kunnossa. Ei kipeydy kovin paljon kävellessä ja muutenkin melko hyvin voi mennä esim jonkin pehmeän päälle polvilleen. Mutta vaihteeksi niska-hartiaseutu ollut sitten paljon tavallista kipeämpi. Joutunut syömää särkylääkkeitä, lihasrelaksanttia yms. Eli kipujen summa taitaa olla vakio...
09.04.2007 - 23:48
Olen flunssan kourissa. Lauantaina alkoi hieman oireilla ja eilen iski sitten kunnolla. Onneksi ei ole, ainakaan vielä, käynyt keuhkojen kimppuun. No vähän vinkuu, mutta hoitunee kortisonikuurilla. Voimat vie kokonaan, siis ne vähäiset mitä on. Onneksi on ruokaa ja hiekkaa kissoilla, niin ei tarvi edes kauppaan raahatua.
02.04.2007 - 16:13
Tänään tuli B-lausunto eläkettä/kuntoutustukea varten. Psykiatri kirjoitti eläkkeen TOISTAISEKSI eli pysyväksi. Kirjoitti niin jo viime vuonna, mutta KELA ei päästä näin 'nuorta' kovin helpolla pysyvälle eläkkeelle. Lääkärinlausunnossa oli 8 eri diagnoosia, masennus, fibromyalgia, astma, verenpainetauti, kilpirauhasen vajaatoiminta ym ym. Aikamoinen lista sairauksia. Ja listasta puuttuu kokonaan allergiat! Olen varma, että KELA myöntää eläkkeen taas vain vuodeksi, kuten teki viime vuonnakin. Ei minulla mitään suurempaa hinkua takaisin työelämään ole, koska en todellakaan ole työkykyinen. Tulenko joskus työkykyiseksi, sen aika näyttää. Olen ollut eläkkeellä/kuntoutustuella nyt muistaakseni 5 vuotta, jos ei tullut jo 6 vuotta....
19.11.2006 - 22:42
Niska-hartiaseutu on taas tosi kireä ja kipeä! Nyt pitäs päästä hierojalle. Tosin olen syyllinen tähän särkyyn.... Virkkasin itselleni ponchon! Niskat ja hartiat ei kestä kyllä yhtään käsitöitä! Olen nyt sit vähän tehnyt jumppaliikkeitä ja ottanut särkylääkettä. Kyllä kai huomenna jo parempi olla...?
11.11.2006 - 21:22
Makaan peiton alla ja varpaita palelee! Muistelen haikeana aikoja, kun minua ei palellut juuri koskaan. Nyt kun palelee, niin melkoisella varmuudella alkaa myös särky! Särky on fibromyalgiaa, joka minulla on hyvin herkkä aistimaan vetoa ja kylmyyttä. Eli villasukat laitettava jalkaan, ne hieman auttavat. Inhoan kaikenlaisten sukkien pitoa, mutta vielä enemmän inhoan särkyä!
24.10.2006 - 20:00
Tänään ollut kipujen suhteen parempi päivä. Osin johtunee siitä, että olen viettänyt koko päivän kotona. Esim polvi ei ole rasittunut tänään juuri ollenkaan. Fibromyalgia kivut tällä hetkelle suht pienet, suurin ongelma on tuo vasen jalka. Onneksi näitä parempiakin päiviä mahtuu mukaan!
22.10.2006 - 00:40
Kipua on monenlaista, joskus kipu on vihlovaa, viiltävää, kalvavaa, jäytävää, pistävää, sykkivää jne. Joskus lääkärille on vaikea selittää miltä kipu tuntuu, paitsi hyvin epämiellyttävältä! Jalkani, tarkemmin polveni ja pohkeeni ovat olleet ilkeän kipeitä viime aikoina. Joka askel sattuu, pienikin liike tuntuu pahalta. Levossa on hieman parempi, joskus jopa melkein hyvä....
06.10.2006 - 12:45
Lekurini soitti äsken ja kertoi, että vatsavaivani eivät johdu helicosta, koska sitä minulla EI ole. Kivaa! Puhelu katkesi, joten jäi hieman epäselväksi mitäs nyt sitten...? Varaan uuden ajan lekurille ja kysyn sitä ja valitan samalla tästä huimauksesta. Olisi tosi mukavaa olla TERVE, edes yhden päivän ajan! Polvea särkee, ei tykkää hyvää tästä matkustamisesta, enkä minäkään tykkää!
Kirjoittaja

Kahden kissan, keski-ikäinen palvelijatar, mukana juttuja kissoista, kuviakin. Myös omaa elämää; sairautta, masennusta, väsymystä, fibromyalgiaa, kipua ja suruakin. Kissavanhukseni Dillinger poistui luotamme 13.3.2007 ja Max tassutteli elämäämme 5.4.2007

Sivut
KISSOJEN KUVIA
SAA LINKITTÄÄ

 

 

 

LOKILIKAT 2008

LOKILIKAT 2008

osallistuja

KÄVIJÄT

Locations of visitors to this page


Visitor Map
Create your own visitor map!
SELAAJIA

 
 

POHJAT
YSTÄVÄT

 

eXTReMe Tracker
TOINEN BLOGINI

 

Generate Your Own Glitter Graphics @ GlitterYourWay.com - Image hosted by ImageShack.us
Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
SÄÄ HELSINGISSÄ
Click for Helsinki, Finland Forecast
HUOMIONOSOITUKSIA

MJAUUU!

Free Clipart

<3